perjantai 3. helmikuuta 2017

Uusi vuosi, uusi mahdollisuus.

Mä oon pohtinut jos poistaisin blogin koska en millään jaksa aktiivisesti sitä ylläpitää. Nykyään laitan  kuulumisia snapchattiin koska koen sen kovin helpoksi :)

Jos haluatte seurata kuulumisia niin mun snap on Sannkai :)

Mä olen nyt helmikuussa aloittanut uuden työn kaksikielisellä vuodeosastolla ja vaikka oon vasta alussa mä niin tykkään siitä paikasta. Hoitajista välittyy aito välittäminen ja he ovat minulle kovin ystävällisiä vaikka olen ihan uusi. Odotan aina innolla seuraavaa vuoroani.

Alkava vuosi on ollut kovin stressaava. Kaspianin iho ongelmien takia ollaan juostu monilla eri lääkäreillä, onneksi nyt saimme selvyyden siihen että Kaspian on allerginen maidolle, vehnälle, kananmunalle, koirille ja kissoille. Olemme lopettaneet kananmunan, vehnän ja maidon käyttämisen. Itse ainakin koen että niistä on ollut apua. Kaspian pääsi myös valohoidon kontrolliin mutta on vielä niin pieni ettei sitä voida hänelle aloittaa.

Palatessani äitiyslomalta töihin huomasin työilmapiirin muuttuneen ja erinäisistä syistä lähdin hakemaan työpaikkaa muualta, ajatellen omaa jaksamistani. Ja olen niin onnellinen että sen tein. Uusi paikka on niin ihana ja viihtyisä.

Loppuvuodesta koin kovaa stressiä myös eri asioista joka vaikutti sitten niin etten saanut nukuttua, vartalo kävi koko ajan vajaalla ja ylikierroksilla. Myös paniikki ja ahdistushäiriöt lisääntyivät hurjasti. Niinpä päätin hakea niihin itselleni apua. 1,5v valvomiset ja stressi on tehnyt osansa, plus se että äidin puolen suvusta miltein jokainen nainen on kärsinyt jossain kohtaa elämäänsä kovista ahdistuksista joten kai mulla sen myötä lisääntyy taipumus myös niistä kärsiä.

Otin yhteyttä terveyskeskukseen ja kerroin oireideni lisääntyneen että koen tarvitsevani niihin apua, koska paniikkikohtauksen yhteydessä pelkotila on niin suuri etten osaa sitä käsitellä. Nämä oireet mulla siis alkoi kuopuksen syntymän jälkeen. Mun äiti myös kertoi että hänelle synnytykset ovat laukaisseet myös nämä paniikkioireet. Jännä juttu, en sitten tiedä onko se jotenkin yhteydessä asiaan.

Pähkinänkuoressa mun oma lapsuus oli suurimmalta kaikkea muuta kuin lapsuus jonka lapsi ansaitsee saada. On ollut pitkä prosessi käsitellä sitä itse äitinä mutta ainakin mä tiedän täysin mitä en halua omien lapseni kokevan.

Mä aloitin käymään aikuispsykiatrian polilla keskustelu apua hakemassa. Käsitellään asioita joita en lle koskaan elämässä käsitellyt. Mulla on siis ollut tapana mennä pää kolmantena jalkana ettei mun tarvitsisi ajatella ikäviä asioita elämässä ja se nyt kostautuu mulle alitajunnan kautta, ainakin mun psykologin mukaan. Oon onnellinen siitä että myönsin itselleni että tarvitsen apua ja hain ja sain sitä. Ei kai se ole heikkoa myöntää että tarvitsee tukea tietyissä asioissa. Ennen olin kovin sulkeutuvainen ja pidin kaiken sisällä, nyt kun olen oppinut puhumaan niin olen liiankin avoin. Sillä tavalla että sitä voidaan käyttää mua vastaan. Mä haluaisin avoimesti puhua kokemastani jos voisin auttaa jotain muita, mutta sitten jotkut ihmiset käyttävät mun tarkoituksiani väärin.

Ensinnäkin mun lapset eivät ole koskaan joutuneet seuraamaan sivusta esim alkoholismia, meidän perheessä ei alkoholia käytetä niin että lapset joutuvat sitä näkemään. Mä en esimerkiksi ikinä juo kotona,. Jos mun tarvitsee päästä vapaalle teen sen niin ettei lapsien tarvitse sitä nähdä. Mutta olen mä mieheni antanut sauna olutta juoda mutta mitään kännistä örvellystä tai humalatilaa mun lapsien en anna nähdä. Ei heidän tarvitse eikä kuulu. Myöskään mun väsymyksen tai paniikin en ole antanut lapsiin vaikuttaa, koska en koskaan halua heidän kokevan samaa kuin minä kun mun äiti voi huonosti, niin huonosti ettei lapset siltä välttyneet.

Stressiä mulle on aiheuttanut eniten äkilliset rahanmenot, kaspianin sairastelu ja jatkuvasti valvotut yöt. Unen puute ja omat pelkotilat, pelko paniikkikohtauksista. Kaspianin hoitoon on mennyt varmasti 1,5v aikana jo useampi tuhat euroa. Lääkkeet, hoidot ja lääkärikäynnit. Siksi mä teen niin paljon töitä että pystyn mahdollistamaan kaiken sen avun minkä Kaspian tarvitsee. Myös siinä itse palaa loppuun kun kroppa ja pää ei mene samassa vauhdissa.

Mä voin tähän laittaa ne virstanpylväät jotka multa on jäänyt käsittelemättä joita nyt ruvetaan avaaman jotta ne lakkaisi ahdistamasta mua.

Alkoholismi lapsuudessa, nähty väkivalta lapsuudessa sekä koettu. Vanhempien jatkuvat erot.
Teiniraskaus ja sen myötä alkanut väkivalta, henkinen ja fyysinen. Turvattomuus ja pelko siitä johtuen. Jatkuvat pettämiset ja itsetunnon tuhoaminen.
Yksin jääminen, suurimman osan mun ystävien menettäminen, kolmen työn tekeminen ja painava omatunto siitä.
Siskon vakava sairastuminen ja toipuminen.
Oma sairastelu ja väsymys. Anopin menettäminen ennen kuin ehti tutustua lapsenlapsiin.
Parhaan ystävän äidin poismeno joka kasvatti mua kun mun omat vanhemmat eivät pystyneet.

Onhan siinä yhteen elämään käsiteltäviä asioita jotka oon koittanut poissulkea.
Mä olen aiemmin tehnyt postauksen lapsuudesta. Mä osaan myös olla siitä kiitollinen koska tiedän nyt äitinä mitä lasten ei ikinä tule kokea ja minkälaiset arvet se saattaa jättää.

Uskon että ajan kanssa kaikki asiat paranee. Kun jaksaa vaan uskoa ja luottaa että musta on tähän kaikkeen. Sekä että vastoinkäymiset vahvistaa. Tässä maailmassa en rakasta mitään niin paljon kuin lapsiani ja heidän eteensä olen valmis tekemään mitä tahansa.

Sain alkuviikosta kirjeen siitä että kuopuksesta on tehty lastensuojeluilmoitus, syystä että hänen ihonsa kunto on huono eikä sitä ole ilmoituksen mukaan hoidettu. Sekä mun voinnista etten ole kykenevä lapsiani hoitamaan. Se todella satutti. Mä itkin tunteja. Kun se ihminen tulisi ja näkisi miten paljon kaspiania on hoidettu. Siinä oli myös maininta huolesta koska Kaspian ei seiso tukea vasten, ei ota askelia eikä kävele.

Se ei ole totuus, sillä Kaspian on seissyt tukea vasten 11kk ikäisestä, kävellyt tukea vasten jo 3kk ja kävelee jo pieniä matkoja todella hyvin. Olemme käyneet neurologilla, fysioterapiassa ja neuvolassa. Jokainen lääkäri ja hoitaja sanoo että Kaspianin motorinen kehitys on viivästynyt koska hänen normaali energia menee vaikeahoitoisen atopian aiheuttamiin vaivoihin. Kaspianin on tutkinut 13 eri lääkäriä ja meillä on ollut käyntejä 2x kuussa jo 1,3v. Onneksi minulla on kaikki laput käynneistä ja hoidoista tallella. Viimeisimmässä lääkäri kirjoittaa että kaspianin ihottuma jatkuvista hoidoista huolimatta on erittäin vaikeahoitoinen. Ja siis ihan totta miten me voidaan vanhempina esimerkiksi vaikuttaa siihen että kaspianin kävely on viivästynyt? Miten mä olen äitinä voinut estää sen ettei hän vielä vuoden ikäsestä ole kävellyt? Mä olen itse hakenut itselleni omatoimisesti apua väsymykseen ja paniikkiin. Miksi mä olisin niin tehnyt jos mä en halua mun voinnin parantuvan.
Tomi on paljon itkenyt kaspianin ihon takia, koska kokee sen omaksi syykseen koska häneltä se on periytynyt. Mutta eihän se Tomin vika ole millään tavalla.

Sosiaalivirkailijat tulevat meille kotiin, he saavat lukea kaikki lääkärinpaperit ja olla yhteydessä neuvolaan. Silloin nään ilmoituksen itse. Mä en vaan ymmärrä että miten joku voi ajatella meidän arjesta niin kurjasti. Mutta saan syyttää siitä itseäni koska olen liian avoin.

Saa nähdä mihin sitten asiat johtaa, mä toivon että ilmoittaja on itseensä tyytyväinen ja teki ilmoituksen aidosta huolesta eikä kiusantekona.

Sitten loppuun muita asioita. Emran on reipas koululainen ja koulu on sujunut hyvin, vähän hänellä on ollut ylivilkkautta ja ettei aina keskity kunnolla, mutta niistä ollaan opettajan kanssa keskusteltu ja katsotaan tilannetta, ollaan myös yhdessä keksusteltu kouluun kuuluvasta käyttäytymisestä ja sen tärkeydestä. Kyllä Emran ymmärtää, mutta onhan koulun aloittaminen iso muutos ja poikkeaa tarhan leikkisyydestä.

Mä myös leikkasin marraskuun alussa hiukseni pois ja lahjoitin ne Lontooseen säätiöön nimeltä Little Princess Trust jossa tehdään perukkeja syöpäsairaille lapsille. Toivon että hiukset ilahduttavat jotain pientä ❤


Mutta tämän myötä ihanaa viikonloppua teille kaikille muruille ❤










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti